sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Kansallispuistojen tungosta välttelemässä Vakkavuorella

Turun Sanomat tiesi kertoa Kurjenrahkan kansallispuistossa viettäneen kaunista kevätpäivää ainakin 1000 ihmistä eilen. Se siitä sosiaalisten kontaktien välttelystä? Osasimme odottaa tätä jo viime viikonlopun instastoryjen perusteella, joten tuli valvottua illalla turhan myöhään, kun pohdimme ja etsimme metsää, johon suunnata tänään. Metsä, jossa riittäisi lääniä, joka ei olisi kovin kaukana ja jossa todennäköisesti ei olisi ihan tuhatta ihmistä pyörimässä.

Googlettelu ja kartan tutkiminen ei tuottanut sinänsä tulosta, sillä vaihtoehtoja on paljon Varsinais-Suomessa. Tänä aamuna sanoin Tahkikselle notta annapa se sun puhelin, tutkin karttaa ja katson mihin mennään tänään. Löysin Paimiosta alueen, jossa oli pari korkeaa nyppylää vieritysten eikä asutusta kovin paljon, googletin paikan nimen ja löysin: Vakkavuoresta on kirjoiteltu useitakin blogipostauksia ja maisemat sen päältä näyttivät huikeilta. Sinne siis.

Paikasta löytyy myös laavu, mutta minua hieman liikaa viime aikoina vaivanneen närästyksen takia olemme laittaneet makkarat pannaan ja myös tässä maailman koronatilanteessa laavulle pysäköinti on yhtä tyhmää kuin lähteä pakoon koronaa pohjoiseen, joten se ei meitä niin paljon kiinnostanut. Hienolla paikalla se oli ja myös kivan oloinen, jossa yöpyminen joskus voisi olla ihan mukavaa.

Ihan reitin alussa ylitimme pienen lirin, jossa puhdas vesi virtasi iloisesti auringonpaisteessa. Pompin sen yli ja olin innoissani, koska minulla nyt sattuu olemaan jokin fiksaatio pieniä puroja ja lätäköitä kohtaan.



Reitin varrella ei opasteita ollut, joten kartta kannattaa pitää mukana, kun Vakkavuorelle suunnistaa. Me käännyimme metsäautotieltä aika pian vasemmalle ja sen polun varrelta löytyi myös se laavu. Polkua eteenpäin menemällä hahmottaa pian Vakkavuoren sijaitsevan siinä ihan vieressä oikealla ja ei muuta kuin kiipeämään. Kiipeäminen oli hieman hankalaa minun ketteryydelläni ja järkkäri kaulassa roikkuen, mutta kyllä siitä selvisi. Maisemat olivat kaiken sen arvoiset. 




Joku petolintukin nähtiin liitelemässä korkealla taivaalla. Se otti aina korkeutta aurinkoon asti, kunnes teki syöksyn alas kaukaisuuteen häviten horisonttiin. Emme vieläkään tiedä mikä lintu tällä kertaa oli kyseessä. Mies väitti, että haukka ja minä väitin, että kotka. Olenkin niin suuri lintutietäjä. 😄 Miehen koneelta katsottuna se näytti läskiltä lokilta, jolla on haukan viirut. Miehen kuvissa näkyy myös sen värityksen olevan kokoruskea viiruineen eikä ole mitään vaaleita siivenpäitä.



Istuimme laittoman nuotiopaikan vieressä syömässä eväämme ja juomassa kahvit ihaillen samalla edessämme aukeavaa maisemaa, josta petolintu oli jo kadonnut. Vain yksinäinen höyhen leijaili alas taivaalta. Näimme merelle asti.

Pian takaoikealta asteli setä omenaa syöden, jolta kyselimme meneekö tuolla alhaalla metsässä jotain polkuja, joita pitkin vuoren voisi kiertää ja hän kertoi meille Viksbergin kartanosta. Emme olleet koskaan tietenkään kuulleetkaan. Setä jatkoi matkaa taaksemme vasemmalle, johon jo aiemmin katosi myös yksi polkujuoksijanainen. Päätimme lähteä heidän perässään samaan suuntaan, vaikkemme tunteneet maastoa yhtään.

Alhaalla tuli taas joku setä vastaan, joka kertoi meidän olevan 35. ihmiset, jotka hän aamulenkkinsä aikana on kohdannut tänään. Yleensä ei kuulemma tule ketään vastaan. Näin mekin siis olimme tunkeutuneet rauhaa rakastavien paikallisten omaan metsään, jossa tosiaan normaalioloissa ei kulje kukaan.








Päätimme koittaa kiertää vuoren omin avuin ilman Viksbergin kartanolle lähtemistä ja kyllähän se onnistuikin. Käännyimme pienen hakkuualueen kohdalla oikealle, päädyimme metsäautotielle ja takaisin lähtöpaikkaan. Kilometrejä tästä meidän vaelluksesta ei montaa kertynyt, mutta sielu ja ruumis saivat metsäterapiaa. Korona unohtui hetkeksi. Onneksi ihan vielä ei ole ulkonaliikkumiskielto.

2 kommenttia :

  1. Tosi kivan oloinen paikka! Hyvä pointti, ettei kannata lähteä niille suosituimmille kohteille ulkoilemaan, eikä etenkään pitkospuille, missä ei pysty ohittamaan vastaantulijoita pitäen etäisyyttä.

    Kuvan lintu voisi olla kanahaukka. Ainakin se on jokseenkin kanahaukan muotoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä kiva. Jos haluaa pidemmän kierroksen, voi suunnistaa sinne Viksbergin kartanolle. Näin paikalliset opettivat.

      Itekin epäilin just kanahaukkaa, ehkä se oli se. Valtavan isoo elukka!

      Poista