lauantai 28. maaliskuuta 2020

Päiväretkellä Sauvossa

Niin kauan kuin koronan takia suositellaan vältettävän sosiaalisia kontakteja, me välttelemme kansallispuistoja ja etsimme uusia metsiä ulkoilua varten. Tänään suuntasimme Sauvoon. Etsimme kartalta taas polkujen toivossa paikan, jossa näkyy paljon nyppylöitä ja vähän asutusta. Kohteemme osoittautui kunnon erämetsäksi, koska yhtään ihmistä emme nähneet ja ainoat polutkin olivat eläinten tekemiä.

Tämä meidän metsäkohteemme sijaitsee Kankareen ja Osmalahden välillä, lähellä Kattilamäen hiidenkirnuja. Jätimme auton pienelle levennykselle tienreunaan, koska muutakaan järkevää ei löytynyt. Lähdimme kiipeämään metsäautotietä ylös metsään. Harjun päältä tie jatkui, joten kävelimme sitä pitkin, kunnes tulimme peurojen ruokintapaikalle. Jäimme ihmettelemään lintuja, jotka visertelivät innoissaan siellä sun täällä. Jotain ihmeen maukunaa kuului myös jostain kauempaa kalliolta, ehkä se oli kettu?

Jatkoimme matkaa risteykseen, josta lähdimme vasemmalle. Ylämäen jälkeen poikkesimme metsään, jonka suuntaan menimme ensin sitruunaperhosten perässä. Niitä oli joka paikassa.





Kävimme kääntymässä jollain kalliolla, josta lähti lentoon käpytikka. Saimme huomata tikoilla olevan soidinmenot käynnissä ja jäimme sitä touhua seuraamaan pitkäksi aikaa. Yritimme saada kuvia hippaa leikkivistä tikoista, eikä se muuten ollut helppoa.



Sää oli ihanan lämmin. Metsään ei osunut kylmä pohjoistuuli yhtään ja jouduin toteamaan merinovillahousujen olevan ihan liikaa. Jouduin takinkin ottaa pois kokonaan, koska oli suorastaan kuuma.

Jatkoimme jälleen metsäautoteitä pitkin, harhaannuimme metsään hieman ja sieltä takaisin tielle. Meri pilkotti välillä puiden takaa.







Kahvihammasta alkoi parin tunnin käppäilyn jälkeen kolottaa, joten aloimme pyydystää sopivaa taukopaikkaa. Siinä autoa kohti palaillessa näimme merikotkan ja metsästä löysimme ilmeisesti supikoiran pääkallon. Eww. 





Lopulta istahdimme ihan rehellisesti mättäälle syömään eväsleivät ja juomaan kahvit. Siinä oli mukava istuskella kuuntelemassa peippoja ja katsomassa sitruunaperhosten liihottelua. Vähän ajan päästä korpit lensivät ylitsemme huutaen kraakraakraapouuuuu. Muuten siis ihan normimeininki, mutta raakkumisen perään piti lisätä korkea pouuuuuu. Hekin siis parittelupuuhissa. Kaikkea sitä tulee nähtyä ja koettua, kun metsään menee (Kaarinan keskustassa meidän menomatkalla parittelivat naakat tanssien ja sekin oli jo varsinainen näky).

Tämäkin metsäkokemus oli erittäin mukava, vaikka kilometrejä ei sinänsä sen kummemmin kertynyt. Jotain 6 km pintaan vain, mutta 3 tuntia kuitenkin vietimme ulkona. Teki hyvää taas. Ensi kerralla täytyy laajentaa reviiriä sinne Kattilamäen puolelle.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti