keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Paimiossa kuusimetsän perässä

Jos joku on varmaa, se on se, että minä rakastan kuusimetsiä. Puoliksi siksi, että ne tarjoavat kodin kuukkeleille (tosin vain ikimetsä taitaa kelvata) ja puoliksi siksi, että ne ovat järjettömän kauniita sammalpohjansa kera. On tullut huomattua kuinka sielu lepää aina kuusimetsässä ja nyt, kun tajusin tämän, olenkin todella vihainen aina, jos näen kuusia kaadettuina. Jos tilanne pahaksi menee, minusta saattaa vielä kasvaa aikuisiän kuusiaktivisti. Lopettakaa kuusimetsien tuhoaminen välittömästi, kiitos.

Sitä paitsi kun nuorempana sitä jotenkin kuvitteli puun olevan uusiutuva luonnonvara, ei kukaan kertonut metsän kasvavan takaisin sellaiset 60-70 vuotta. Sehän on ikuisuus! Mikä uusiutuva luonnonvara se sellainen on, mikä ei olekaan takaisin käyttövalmiina tyyliin vuodessa tai parissa? Sietäisi oikein hävetä, sen verran runsaalla kädellä on tullut paperia törsättyä elämän aikana.

Voi toki olla, että metsien kasvuiästä on puhuttu meillä koulussa, mutta opin peruskoulussa lähinnä ruotsia ja senkin olen näin aikuisena unohtanut. Ketäpä se yläasteaikoina niin suuresti kiinnosti muutenkaan, koska sähkö tulee seinästä ja vesi hanasta, eikö niin?

Noh, mennäänpä iloisempiin asioihin, kuten sinne kuusimetsään. Sellainen tosiaan bongattiin lauantaina, kun ajeltiin Paimion luontopolulle. Se näkyi ihan hetken oikealla tien vieressä, pohjalla meni joku liri ja sitä ympäröi ihana vihreä sammal. Sitä me sitten lähdimme tutkimaan sunnuntaina. Tälle paikalle en osaa antaa nimeä, joten siksi sitä ei nyt ole postauksen otsikossa. Annan vinkiksi kuitenkin sen, että jätimme auton Rekottilan linnavuoren parkkipaikalle, josta kävelimme hiekkatietä noin kilometrin tai enemmän pois päin maatilasta. Matkan varrella on jonkun tiluksiin kuuluva lampi, josta säikäytimme telkkäpariskunnan pois. He lensivät edestakaisin marmattaen. Otti vissiin hermoon, kun ihmiset tulivat pilaamaan heidän elämänsä (olisittepa nähneet miten pahasti mustarastaalla meni käpy eilen Pernossa, kun ihmiset pilasivat sielläkin hänen elämänsä tunkemalla hänen metsäänsä, vaikka hän itse ensin aiheutti sydänkohtauksen minulle).

Tämä tässä alla olevassa kuvassa on minun sielunmaisemani. Siitä ei mihinkään pääse. Joillakin se on meri, joillakin järvi, joillakin tunturi ja joillakin metsä. Minulla se on rehellinen suomalainen pelto, johon ajetaan paskaa.


Vaikka tosiaan sydämeni sykkii kuusille, en pääse yli siitä millainen rauhan tunne tulee, kun olen keskellä peltomaisemaa. Aakeeta laakeeta niin pitkälle kuin pääsee, se on se juttu. ❤️




Me aloitettiin tämä meidän kuusimetsäkierros joltain pelto- tai metsäautotieltä. Sitä oli mukava kävellä ja jälkien perusteella muutkin ihmiset, peurat ja ketut olivat sitä käyttäneet polkunaan. Poikkesimme myös metsän puolelle tutkimaan paikkoja ja kuuntelimme kuinka etevästi laulurastas taas matki muita lintuja. Välillä hän kuulosti lokilta ja välillä tintiltä.



Metsäautotien päätteeksi pöllähdimme asfalttitielle, jota kävelimme ehkä kilometrin verran, jos sitäkään. Katsoimme kartasta, mistä kohtaa täytyy mennä takaisin metsään ja löysimme oikean polun, joka näytti ihmisten käyttämältä. Yksi meitä tulikin vastaan koiransa kanssa. 






Tuli vastaan myös pieni suo, jonka jälkeen maasto alkoi vain parantua. Oli sammalta ja aivan ihana metsäpuro, joka kaiketi laskee suolta metsän läpi peltojen keskelle. 


Puron ylitettyämme menimme keskelle keijumetsää, josta nousimme kuivan jäkälän täyttämälle kalliolle ja etsimme eväspaikan. Sellainen löytyi hirvenkakkakasan läheltä, mikä on tietysti ihan hyvä sijainti. 







Ja viimeisessä kuvassa on se osa metsäpuroa, jonka todennäköisesti näin autosta. Ainakin melkein. Se oli hieno livenä, mutta kuvan ottaminen oli vaikeaa, sillä maasto oli todella märkää, mitä alemmas meni. Jotkut paikat, maisemat ja näkymät eivät ole tarkoitettu jaettavaksi kuvin.

Tämä oli kiva paikka ja vielä jäi sen verran metsää tutkimatta, että tänne palaamme takuulla pian uudelleen. Lenkkikin oli sopivan mittainen, muistaakseni alle 10 kilometriä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti