sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Koskeljärven reitti Eurassa

Viime viikonloppuna emme viitsineet telttailemaan, kun olimme juuri keskiviikkona olleet, vaikka perjantai-ilta olikin aika hieno. Päätimme tehdä päiväretken Euran Koskeljärvelle, jossa oman kunnon mukaan voi patikoida järven sivua joko 20 km edestakaisin tai vaikkapa vain noin 10 kilometriä. Vaihtoehtoja piisaa, sillä tämä ei ole rengasreitti ollenkaan.

Me jätimme auton Uhrattuun, jonka parkkipaikka oli kovin ruuhkainen. Suosittu paikka selkeästi ulkoilla. En sinänsä ihmettele, sillä Koskeljärvi tarjoaa kivat järvimaisemat ilman yhtään mökkiä ja paljon eri lintuja seurattavaksi. Luontopolku itsessään oli erittäin helppokulkuista ja osan matkaa saa tallustella upeilla pitkospuilla. Metsä oli satumaisen näköinen koko matkan.

Parkkipaikan vastapäisellä pellolla töyhtöhyypät vartioivat jälkikasvuaan, kun taas järvellä hanhet ajeluttivat omia palluroitaan ja härkälinnut möykkäsivät. Näimme reissullamme näiden lisäksi kurkia, joutsenia, telkkiä, palokärjen, punakylkirastaan, pyrstötiaisen, tiiroja, lokkeja ja kalasääsken. Kotimatkaa en laske tähän, jolloin näimme jonkun haukan liitelemässä tien yli hyvin matalalta.




Uhratulta lähdettiin kävelemään kohti Pyhäniemen laavua, jonne oli matkaa noin vajaa 5 kilometriä. Tuuli oli jokseenkin kova, joten emme ihan täydellisesti päässeet nauttimaan lämmöstä, jota aurinko tarjoili tuona lauantaipäivänä.

En yhtään tiennyt, mitä odottaa luontopolulta ja sen kauneus yllättikin retkeilijän täysin. Ensin oli sekalaista haapa-, koivu- ja kuusimetsää, jossa todennäköisesti asuu monta liito-oravaa ja sen jälkeen nousimme jollekin hauskalle pienelle harjanteelle, jonka päällä kiemurteleva polku oli upean näköinen.





Pyhäniemen laavu on upealla paikalla järven rannalla. Siellä olikin jokin vähän suurempi retkiporukka laavulla ja sen edustalla kamoineen, paikka on todennäköisesti suosittu telttapaikka? Ainakin itse haluaisin joskus telttailla tuolla.




Ihmiset tavaroineen olivat tehneet laavulle nuotion, vaikka voimassa oli metsäpalovaroitus ja laavun sekä puuvaraston seinässä luki "tulenteko kielletty". Olen muutamia kertoja ohimennen kommentoinut avotulien tekemisiä instassa, mutta kommentoin nyt täälläkin: älä tee avotulta ruohikko- tai metsäpalovaroituksen aikaan. Älä.

Ei kiinnostanut jäädä laavupaikalle syömään, joten jatkoimme matkaa eteenpäin kohti Latosaaren laavua. Kauhea nälkä jo oli ja aina käveleminen nälkäisenä on todella perseestä, koska silloin ei jaksa ihastella luontoa samalla tavalla kuin hyvissä energioissa. Pysähdyimme lopulta evästelemään johonkin parkkipaikalle parin kilometrin jälkeen.









Kävelimme eväspaikaltamme vielä jonkun matkaa katsomaan millainen taukopaikka on Moukkari. Sieltä löytyi pöytä penkkeineen. Joimme kahvit ja söimme pullat ennen kuin palasimme takaisin.

Paluumatkalla meitä vastaan tuli nainen, joka kertoi kuulleensa kaulushaikaran äänen Pyhäniemen laavulla. Oli hyvin ilmeistä, että meitä kiinnostaa linnut, koska kuljimme kamerat pitkine putkineen kaulassamme.

En pääse yli kaulushaikaroista. Olemme nyt törmänneet niihin lähes joka viikonloppu Teijossa yöpymisen jälkeen ja huvittavinta siinä on kai se, että minä en erota sen ääntä. Minulle on kerrottu sen olevan "kuin joku puhaltaisi pulloon" ja hyvin kumea ääni. Mutta siis en erota sitä edes netin äänipätkästä. Ehkä nauroin liikaa hänen ulkonäölleen ja nyt minua rankaistaan.

Alunperin ei siis olisi ollut tarvetta kiertää enää Pyhäniemen laavun kautta, mutta kävimme tarkastamassa kaulushaikaratilanteen. Ei kuultu mitään, koska tuuli niin lujaa ja minä en muutenkaan odottanut kuulevani kyseistä elukkaa, kun en ole aiemminkaan sitä erottanut.








Vajaa 7 tuntia lähdön jälkeen olimme takaisin autolla, vajaa 17 kilometriä käveltynä. Oli mahtava päivä ulkona ja ihan mieletön lintupaikka tämä kohde. Latosaaren laavua emme käyneet katsomassa, vaan säästimme sen toiseen kertaan. 

Tämä retkikohde sopii tosi hyvin myös ihan aloittelijoille, kun reitin pituuden voi itse päättää. Kääntyy vain takaisin siinä kohtaa, kun tietää, että suurin piirtein pääsee vielä autolle takaisin. Eväitä mukaan ja taukoja, niin sitä jaksaa pidemmästikin.

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Yö ulkona Vicksbäckinlahdella

Onpa ihanaa, kun vihdoin säät ovat alkaneet lämmetä ja ulkona tarkenee käydä välillä jopa ilman takkia. Tuli kytättyä koko alkuviikko sääennusteita, sillä olimme suunnitelleet keskelle viikkoa telttaretken. Onneksi ennusteet pitivät ja pääsimme lähtemään keskiviikkona Teijon kansallispuistoon rinkat täynnä retkeilyyn tarvittavia varusteita.

Saavuimme paikalle hieman suunniteltua myöhemmin, sillä minulla venähti työpäivä lähes tunnilla, mutta eipä tuollaisesta kannata stressata. Aikataulujen kuseminen on mielestäni sellainen osa-alue elämässä, joka tulee vain hyväksyä. Vähän kuin eri sääolosuhteet.

Emme olleet etukäteen käyneet tarkistamassa paikkaa, jossa aioimme yöpyä vaan menimme instagramin tarjoamien kuvien perusteella. Pystytimme teltan Teijon kansallispuiston Vicksbäckinlahteen, jossa on siis myös laavu. Teijon kansallispuistossa yöpyminen on suositeltavaa laavupaikoilla internetin tarjoaman infon mukaan.












Oli ihanan rauhoittavaa lähteä metsään teltan kanssa töiden jälkeen. Kunnon nollaus välittömästi. Kuuntelimme lintuja, teimme ruokaa ja lopulta kömmimme telttaan nukkumaan. En jostain syystä pystynyt nukahtamaan heti, vaan kuuntelin ympäristöä ja todennäköisesti mietin jotain.

Tällä kertaa kello herätti hieman ennen auringonnousua ja silloin myös kävin itsekin ulkona. Viimeksi nimittäin harmitti, kun en jaksanut nousta. Ei kuitenkaan ollut mitään kivaa sumua järven yllä, eikä oikein muutakaan jännää, joten yhtään kuvaa en aamuyöllä ottanut. Jatkoimme unia pari tuntia vielä ensimmäisen heräämisen jälkeen.





Söimme aamupalan, joimme kahvit ja kokosimme kamat kasaan. Päätimme kiertää Matildanjärven kierroksen, jonka pituus on noin kuusi kilometriä. Järvimaisemat olivat oikein nätit ja heti alkajaisiksi näimme taas kyyn.







Pidimme lounastauon Roosinniemessä, jossa moni muukin oli viettämässä aikaa. Muutamasta telttaseurueesta päätellen paikka on todennäköisesti aika suosittu telttapaikka. En sinänsä ihmettele, koska sieltä näkee niin auringonlaskun kuin -nousunkin aika kivasti.






Noin kolmen tunnin päästä lähdöstä palasimme autolle ja poistuimme kotia kohti. Mieli oli virkeä luonnossa vietetyn ajan jälkeen, vaikka yöunet ehkä olivatkin jääneet hieman lyhyiksi. Sitä ei huomannut koko päivänä vaan tämä retki todella antoi voimaa. Oli myös kiva kiertää luontopolku, josta on niin monesti lukenut instasta. Ihan kiva kierros oli, mitä nyt Matildan puoli oli huomattavasti enemmän kuljettua kuin Vicksbäckinlahden lähistö.

💚