perjantai 1. toukokuuta 2020

Vapunpäivän viettoa koronakevään tyyliin

Meidän vapunpäivä alkoi tänään hyvin ajoissa, sillä herätyskello soi 05:00. Kyllä, 05:00. Hullua vai? Tuo heräämisaika ei paljon meidän arkirytmistä poikkea, joten mikäpä siinä, kun haluttiin mahdollisimman ajoissa metsään. Pelkona oli se, että metsät olisivat nyt edelleen täynnä ihmisiä, kun mitään muutakaan ei koronan aikaan oikein voi tehdä, mutta tänään yhden jälkeen Pukkipalon kierroksen parkkipaikalta poistuessa siellä ei ollut kovin täyttä edes. Ehkä päivän sadeuhka karsi innokkaita retkeilijöitä ja saimme siksi hyvinkin rauhassa nauttia kansallispuiston tarjoamasta luontokokemuksesta. Ihan hyvä niin, vaikka varauduimmekin heräämällä todella aikaisin.


Moottoritie oli jokseenkin tyhjä 

Siinä oli kana kynitty 


Kirjoittelen kierroksesta tietysti myöhemmin lisää omana postauksenaan, kun tuli taas otettua kuvia matkan varrelta. Hassua, miten pystyi kuvaamaan kolmannen tai neljännen kerran saman reitin ihan eri tavoin kuin aiemmin.

Pitäs hankkia uudet merinovillakalsarit, vaikka parsiminenkin kävi mielessä


Pyörähdimme kotona ja sitten viereisellä puutarhalla hakemassa pari orvokkia parvekkeelle. Joka vuosi niitä pitää saada, mutta tähän mennessä ne eivät ole koskaan nähneet elokuuta saati heinäkuuta. Jos tänä vuonna muistaisi jopa kastella?


Illalliseksi nautimme naudan sisäfilettä (Kaarinan lihakaupasta) perunamuusin kera. Yritämme kovasti alkaa syödä taas enemmän perunaa, sillä itselläni sen syöminen loppui lähes tyystin karppausvillityksen myötä ja vaikka sen jälkeen olenkin palannut hiilareiden pariin, ei perunaa ole tullut kotona syötyä silti siinä määrin kuin ennen vanhaan.

Naudanliha-aterian kaverina oli tosi kiva katsella ilmastonmuutosdokumentti Before the Flood, jossa kerrottiin naudanlihan olevan yksi kaiken pahan alku ja juuri. Olisi parempi syödä kanaa, jos jotain lihaa on pakko vedellä. Dokumentista opin myös palmuöljyn olevan todella perseestä, sillä sen saamikseksi tuhotaan sademetsiä. Ei siis pelkkä oma kolesteroli riitä palmuöljyn kartteluun vaan siinä on myös ilmastonmuutos taustalla.

Nyt taidan painalle suihkuun ja jatkan sohvalla rötköttelyä. Alkaa aikainen herätys jo hieman painaa. Toivottavasti sulla on ollu kiva vappu!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti