sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Helteellä voi sittenkin urheilla

Mainitsin mun juhannusaaton postauksessa kuinka me emme kumpikaan oikein välitä helteessä rehkimisestä, mutta tänä viikonloppuna on kyllä tullut kuumuudesta huolimatta hieman tehtyä juttuja. Hiki on virrannut ja vissyä kulunut, mutta noh, this is life.

Tämä meidän asunto räjähti juhannuksen aikoihin, kun kävimme hakemassa alakerran varastosta mun viisi laatikollista kenkiä tänne ylös läpikäymistä varten. En kuitenkaan heti ryhtynyt konmaritukseen vaan meidän open concept kitchen and livingroomin välissä oleva dining area peittyi epämääräisillä asioilla yli viikoksi, kunnes tänään Tahkiksen puunatessa parveketta minä tartuin korkkareita kannoista ja aloin etsiä pareja. Vanhat lenkkarit lensivät yhteen säkkiin ja roskiskamakengät toiseen. Korkkarit heitin yhteen pieneen säilytyslaatikkoon, vaikken ole yhtään varma tulenko enää koskaan elämässäni astelemaan missään valtakunnan toimistossa korkokengissä.

Parveke joutui siivouksen kohteeksi siksi, kun me sotkimme sen eilen. Oli aika istuttaa muutamat kasvit uudelleen ja se oli siis meidän eilisen aamupäivän ohjelmamme. Istutimme variegata-peikonlehden maljakosta pois ja uudelleen kaikki, jotka kaipasivat uutta isompaa purkkia. Nyt viherkasvihyllymme näyttää ihanan siistiltä ja myös täydeltä.


Olimme sen verran sekopäitä, että lähdimme myös lenkille eilen. Lämpöä oli sellaiset 30 astetta, joten oltiin tosiaan aika kaukana siitä mukavuusalueesta, johon olen tottunut. Otimme tietysti vettä mukaan, mutta se oli juotu vähän ennen puoliväliä. Nesteen tarve oli valtava ja tuntui tyhmältä, kun emme ottaneet mitään syötävää mukaan. Onneksi siellä puolivälissä lenkkiä oli kahvila auki, joten kävimme hörppäämässä juotavaa ja syömässä vähän kakkuja.



Ilman sitruunamarenkikakkua ja raparperitonicia olisin tuskin koskaan jaksanut kotiin asti. Saimme myös täytettyä vesipullot, joten lähdimme kipittämään kohti kotia.

Hellelenkin jälkeen ruoka maistui todella. 12 kilometriä oli lenkkimme pituus, mikä oli ihan hyvä rykäisy siihen nähden, että viimeiseen kuukauteen emme ole mitenkään ahkeria kuntoilijoita olleet.

Tänään sitten aloitimme päivän siivoten. Parveke on ihanan puhdas nyt ja siellä olikin mukava väijyä ukkosta tuossa alkuillasta. Näin aivan liian monta salamaa, mutta ukkonen ei koskaan tullut päälle. Lopulta kyllästyimme odottamiseen ja päätimme tehdä kymmenen minuutin coretreenin.

Se oli ihanaa! Huomasi kyllä, että edellisestä lihaskuntotreenistä on useampi kuukausi, mutta jotenkin tosi ihana saada taas kiinni kuntoilusta. Kaikesta liikunnasta ja tekemisestä tulee niin hyvä olo.



Helteellä urheilu ei siis sittenkään ole mahdotonta. On vain otettava huomioon nesteytys ja se, että vettä on varmasti saatavilla. Samaan aikaan ruokapuoli on tärkeä, ettei ala heikottaa ja että neste myös imeytyy.

Kuntoilu on myös niin paljon kiinni siitä, että alkaa muuttaa ajatustapaansa. Minäkin ajattelin juhannuksen aikoihin, että en koskaan voi mennä lenkille näin kuumalla, mutta kun olin alkanut valmistella itseäni vähitellen ajatellen "ehkä sittenkin kuntoilu voisi piristää", se tapahtui. Lopulta sitä melkein jo himoitsi vähän niin kuin tänään kymmenen minuutin lihaskuntotreeniä. Puhuin siitä aamusta asti.

Nyt on hyvä fiilis, kun viikonloppuna saatiin aikaiseksi paljon juttuja kotona, mutta myös urheiltiin. Tästä on hyvä jatkaa tulevaan viikkoon, jolloin muuten aiomme jatkaa kuntoilun tiellä. Toivottavasti sullakin oli mahtava kesäviikonloppu!

torstai 25. kesäkuuta 2020

Rottinkihylly parvekkeen nurkkaan

Ah, mikä lämpö ulkona! Oletteko nauttineet? Minä en ehkä aivan ole ottanut kaikkea iloa irti helteestä, sillä arki pyörii ihan normaalisti ja työ vaatii nukkumista sekä säännöllistä syömistä. Yllättäen se nukkuminen kuitenkin on jäänyt turhan vähälle ja olen tällä hetkellä väsymyskierteessä. Ei yhtään hyvä, mutta en vain osaa mennä ajoissa sänkyyn, kun on valoisaa.


Tällä viikolla en oikeastaan ole saanut aikaiseksi muuta kuin vähän sisustamista ja yhden raparperipiirakan. Tuosta sisustustouhusta ajattelin kertoa lisää.

Keksin nimittäin sunnuntaina ihan yhtäkkiä tarvitsevani meidän parvekkeelle sellaisen rottinkinurkkahyllyn, jonka näin jossain kaupassa joskus tässä kuukauden sisään. Noh, enpä vain muistanut missä kaupassa. Mietin sitä lähes koko sunnuntain ja vielä maanantainkin niin, että menetin melkein yöunet. Sitten yhtäkkiä tajusin käyneeni kerran Granitissa, ehkä se hylly oli siis siellä.

Sehän ei sitten auttanut kuin tiistaina kirmata Granitiin hakemaan hyllyä, kun olin ensin päivällä soittanut heille ja kysynyt mahtaako heillä moisia rottinkihyllyjä olla. Päätin raahata hyllyn kotiin, kun olin siihen sen verran monta päivää jo tuhrannut. Nyt se on meidän parvekkeen nurkassa ja minä olen tyytyväinen. Taas yksi asia vähemmän.


Tämä ei ole ainoa sisustusjuttu, johon olen tuhlannut kuukauden sisään. Meille on tulossa myös Askosta yksi uusi huonekalu enkä millään tietenkään malttaisi odottaa sen saapumista. Sekin on itse asiassa hylly ja aion sijoittaa siihen viherkasveja.

Säästöprojetiin liittyen voin nyt paljastaa, että autoprojektitilillä on tällä hetkellä huimat 60 euroa. Kerron lisää säästämisen etenemisestä heinäkuun puolella.

Mitä tykkäätte mun rottinkihyllystä?

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Nyt alkaa säästöprojekti

Vihjailinkin jo edellisessä postauksessa kirjoittavani seuraavaksi rahan säästämisestä uuteen autoon. Tämä ajatus kehittyi eilen sen jälkeen, kun rakas pösöni teki jekun kaupan pihassa ja siis sammui ensin käynnistyttyään. Eikä tämän jälkeen meinannut lähteä enää käyntiin. Virrat toimi ja startti myös, mutta joku muu siellä löi tyhjää. Onneksi lopulta kuitenkin masiina käynnistyi ja pääsimme kotiin. Olisi hippasen ehkä muuten joutunut laittamaan elämän aikatauluja uuteen järjestykseen, että olisi saanut hoidettua auton huoltoon, itsensä kotiin ja seuraavana päivänä töihin. Meillä kun ei nuo julkiset kulje minun työpaikalleni ihan niin sutjakasti kuin voisi kuvitella.

Auton hajoaminen on asia, joka minua vaivaa arjessani kaikista eniten aina. Kun se on ainoa automme, se on ainoa mahdollisuus minulle päästä tienaamaan elantoni. Pösössä alkaa olemaan kilometrejä nyt sen verran, että jo jouluna autohuoltomies kehoitti minua säästämään sukanvarteen uutta koslaa varten. Olin samaa mieltä, mutta ainoat asiat tämän eteen olen tehnyt viimeksi huhtikuussa, kun laitoin tiliasiani kuntoon perustamalla pari uutta tiliä. Ei niillä tileillä mitään rahaa ole, mutta tein ne nyt kuitenkin. Tulevia rahoja varten. Että raha tietää, mihin se menee.


Nyt kun pösö päätti alkaa hankalaksi säikyttelemällä tuolla tavalla, minä päätin ajan olevan kypsä uuden auton hankinnalle vähitellen. Ensin vain pitää säästää rahat.

Rahan säästäminen on vähän kuin laihduttaminen, tämän olen ennenkin ehkä sanonut. Suklaan syöminen pitää lopettaa samalla tavalla kuin kaikki ostaminen. Niin laihtuu ja niin säästää. Joillekin laihtumisessa tukena on julkinen projekti somessa, joten minä päätin tehdä autoon säästämisen kanssa samalla tavalla. Aion olla tulevat kuukaudet teille vastuussa siitä, että saan säästettyä rahaa. Aion kokeilla eri juttuja arjessa, vertailla hintoja, tehdä ostoslistoja, olla ostamatta turhuuksia ja höynähtää pörssikurssien seuraamiseen aivan kuten tällä hetkellä rämpytän sadetutkaa, jossa ei hattaran hattaraa näy.


Tein tänään jo laskelmia säästösumman suhteen. Tein excelin, johon kirjasin päivämäärät ja säästöön laitettavat rahasummat. Jos koko loppuvuoden kesäloman jälkeen säästän joka kuukausi 500 euroa, minulla todennäköisesti voisi kimaltaa uusi auto pihassa kevätauringon kanssa kilpaa ensi vuoden huhtikuussa.

Säästöexcelit ovat siitä hauskoja, että koskaan ne eivät silti tunnu menevän niin kuin on ajatellut. Aina tulee jotain. Niinpä päätinkin tehdä tämän matkan teidän kanssa yhdessä ja kertoa sitten, mitä haasteita joudun selättämään.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Juhannuspäivänä Saaristomeren kansallispuistossa

postauksen viimeisessä kuvassa pyllyni peittona oleva huivi on saatu ilmaistuote

Me otettiin eilen rantapyyhkeet sekä uimavehkeet mukaan ja lähdettiin viettämään päivää Taalintehtaan liepeille. Tuli erään tuttavan instastoryssa vastaan jo reilu viikko sitten videomateriaalia joltain ihanalta rannalta ja mehän lähettiin sitä ihmettelemään jo samana iltana. Ölmosin uimaranta Dragsfjärdissä on aivan käsittämätön paikka. Niin kirkasta vettä ja hiekkapohja.

Kirkkaan veden ja hiekkapohjan lisäksi paikasta tekee mahtavan sen, että siellä ei ole läheskään yhtä paljon väkeä instastoryjen perusteella kuin Turun rannoilla. Ja vielä lisäoptio: uimarannan vieressä on toinenkin ranta pienen metsäpolun päässä ja sen jälkeen vielä kolmas ranta, joka sitten taas jo kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon.



Isokoskeloperhe asettautui ottamaan aurinkoa kivelle, Tahkis seurasi perässä laajis kiinni kamerassa, koska pitkä putki oli tietysti autossa. Ei kellään käynyt mielessä, että isokoskelo tulee uimaan samaan rantaan 18 pikkupalleron kanssa. 



En kuulu ihmisiin, joka haluaisi ehdoin tahdoin kärventää ihoaan haitallisen uv-säteilyn alla makoilemalla rannalla, mutta täytyy sanoa, että liian tukalalla helteellä mikään muu paikka ei ole niin hyvä kuin veden äärellä. Niinpä eilinen iltapäivämme ja ilta Saaristomeren kansallispuiston alueella oli aivan mahtava. Pienen loikoilun jälkeen lähdimme katsomaan saako Taalintehtaalta pizzaa.

Parkkeerasimme Strandhotelletin pihaan, kävimme syömässä pizzat ja ajelimme kotiin hiekkateitä pitkin. Yritimme etsiä karvalehmiä, mutta emme löytäneet.

Juhannus meni minilomasta, kivaa oli! Tänään tosin rakas autoni keksi uuden jekun ja sammui yhtäkkiä käynnistyttyään, eikä meinannut enää lähteä päälle ollenkaan. Lähti kuitenkin lopulta ja illan uuden testiajon jälkeen olen huomenna lähdössä sillä töihin luottavaisin mielin. Jos hän kuitenkin jatkaa temppuilua, ajan hänet jonkun osaavan sedän luo ja jos ei, elän tyytyväisenä, kun ei tule ylimääräisiä kuluja ja murheita. 

Tästä autohommasta inspiroituneena ajattelinkin, että voisin vihdoin olla valmis kirjoittamaan tänne blogiin säästämisestä. Siitä lisää seuraavassa postauksessa! 

lauantai 20. kesäkuuta 2020

Juhannusaatto kotona

Jo keväällä patikoidessa tuli pohdittua ja etsittyä erilaisia telttapaikkoja juhannus mielessä, koska missäpä muualla sitä juhannuksen haluaisi viettää kuin veden äärellä. Muutamissa paikoissa kävimmekin telttailemassa, mutta ne osoittautuivat suosituiksi paikoiksi jo toukokuussa, mistä saattoi päätellä niiden olevan sitä myös juhannuksena. En toki tiedä, vaan lähinnä oletan näin.

Juhannuksen lähestyessä alkoi näyttää siltä, että kelit ovat aika pitkälti plussan puolella, jolloin mikään päivävaellus ei kyllä tule kuuloonkaan. Me emme kumpikaan niin kamalasti välitä helteessä rehkimisestä ja itse olen jokseenkin nesteytysongelmainen, koska välillä tulee juotua ehkä hitusen liikaa ja välillä sitten taas liian vähän. 20 kilon lisäpaino selässä ei myöskään houkuta helteellä. Lopulta paras suunnitelma oli kai mennä yhdelle äärettömän hienolle uimarannalle telttailemaan, mutta sekin sitten vähän jäi. Juhannusaattomme näytti tältä:


Aamupalaksi syötiin puuroa ja mansikoita, nams! Äärettömän hyviä mansikat ja vadelmat just nyt, mutta ah niin ihanan kalliita.



Käytiin Turun keskustassa torilta hakemassa lisää marjoja sekä kahvilla, kun kolmannella yrittämällä löydettiin tyhjä pöytä siitä ihmisruuhkasta. Kuuma oli.


Kotona leipasin mansikkakakun, jota tehdessä hiki virtasi. Meillä on sisällä luonnollisesti yhtä kuuma kuin ulkona, eikä asiaa parantanut se, että uunia käytettiin pariin eri otteeseen. Illalla tehtiin vielä ruokaa, joka vaati myös uunia. Meidän piti lähteä viettämään päivää rannalle, mutta kello alkoi olla niin paljon, että päätimme jäädä kotiin. Lopulta illallisen jälkeen ehdotin Savojärven kierrosta ja niin me sitten lähdettiin vielä Kurjenrahkan kansallispuistoon, vaikka kamalasti laiskotti. Oli ollut niin raskasta vain maata kotona.




Kaunista oli ja kivaa, kun illalla jo pystyi vähän urheillakin. Metsä hohkasi lämpöä, mutta suolla tuuli sentään vähän naamaan ja tuntui ihanalta. Oli kaunista ja valoisaa.

Jotain siis sentään saatiin aikaiseksi. Kauhea stressi, kun ei tehty mitään, vaikka eihän sellaista saisi stressata. Keskikesällä saa olla justiin niin kuin haluaa. Tänään me kuitenkin suunnataan sinne rannalle seikkailemaan, jei!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Suomen Cup: KaaPo – KuPS 17.6.2020


Tänään se sitten taas alkoi omalta osaltani. Jalkapallokausi. En kirjoita tähän odotettu, sillä minä en oikein tiedä, mitä olen odottanut vai olenko mitään. Olen harhautunut metsiin kameran kanssa ja huomannut sen olevan ihanaa. Olen oppinut kuvaamisesta kevään aikana paljon ja tavallaan olisin voinut vielä jatkaa kuherruskuukausia luontokuvaamisen kanssa.

En ole osannut odottaa jalkapalloa, sillä joka vuosi sama ongelma: ketä haluan kuvata ja kuinka paljon. Haluanko mennä kuvaamaan yhtään lauantaipeliä, sillä ehkä haluankin mennä metsään sen sijaan kuin istua futiskentän laidalla? Ehkä saan näihin pian vastauksia, koska kokeilemalla ja fiiliksellä nämä asiat selviävät.

Tänään Kaarinan keskuskentällä pelattiin Suomen Cupin neljännesvälierä KaaPo - KuPS. Valitsin tämän pelin kuvattavaksi, koska aika ainutlaatuinen tilaisuus. Minulla oli pyhä suunnitelma saapua matsiin niin ajoissa, että ehdin vähän puuhastella omia juttuja, mutta kuinkas taas kävikään. Lähdin puolta tuntia ennen matsia kotoa, sometin ja meinasin pari kertaa saada pallosta päähäni. Toivoin, ettei kukaan taas nähnyt kuinka pyörin kuin häkkyrä pallon osuttua sandaaleihini.

Kaiken kevään luontokuvaamisen jälkeen olin päättänyt ottaa nyt ihan eri otteen jalkapallon kuvaamiseen kuin aiemmin. Olen vuosia hangoitellut valoa vastaan, vaikka se on välillä kauhistuttanut itseänikin. Kuitenkin juuri nyt, vuonna 2020, olen sitä mieltä, että miksi ihmeessä? Miksi en vain etsi myötävaloa välittämättä kaikista muista pirun säännöistä? Taidan alkaa etsiä, koska mielestäni parhaat futiskuvat on otettu myötävaloon paitsi ne yksi tai kaksi otosta, joissa Veritaksen yhdestä kulmasta pilkistää täydellinen vastavalo. Mutta se onkin vain se yksi hetki ja sitten se on poissa. Miksi tuhlata 40 minuuttia toiselta puoliajalta paskaan vastavaloon? Niinpä tänään tein jotain hyvin paljon aiemmista tavoistani poikkeavaa. Kuvasin koko matsin samassa päädyssä.








Ekalla puoliajalla olikin tohinaa, kun pääty sattui olemaan se, johon KuPS koko ajan halusi. Välillä toki KaaPo vei pallon toiseen päähän, mutta aina kuopiolaiset palasivat. Sitähän se jalkapallossa on. Laidoilta läpi, keskitys ja pallo maaliin?



Toisella puoliajalla ei oikein oma keskittyminen niin riittänyt, kun oli jäätävä nälkä ja kamalasti naakkoja liikenteessä. Kuvasin niitä enkä tiennyt yhtään, mitä kentällä tapahtui. Sitten taas siirryin seuraamaan jalkapalloa ja tulihan siinä pari kulmaakin KaaPolle, mutta hyvin ei käynyt. Lopulta KuPS teki vielä toisen maalin ja se oli vähän niin kuin siinä se matsi. Ei muuta kuin kamat kasaan ja kotiin syömään.

Matsi ei tuottanut mulle oikein mitään tunteita. Olin todella puolueeton ja olen sitä edelleen. En päässyt yhtään sisään koko peliin, ei ollut oikein mitään, missä olisin elänyt mukana. Ehkä ensi kerralla sytyn enemmän?

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Häntälän notkot

Olin ihan varma koko tämän illan jytisevän ja salamoivan, kun keli oli aamusta jo niin hiostava, mutta mitä vielä, kaikki pilvet tuntuvat vain kiertävän meidät. Silti sääennuste näyttää salamoita pitkälle yöhön, joten saa nähdä yllättääkö ukkonen vielä. Olisi kiva nimittäin, jos ukkonen kävisi vähän puhdistamassa ilmaa, sillä kuumahan tässä on viime aikoina ollut. En silti valita, kestän nykyään lämmintä tosi paljon paremmin kuin koskaan ennen.

Tässä taannoin eräänä erittäin lämpimänä sunnuntaina me teimme retken Someron alppiniityille Häntälän notkoille. Ajoimme kerran kyltin ohi ja painoimme paikan mieleemme. Googlettelu kertoi kyseessä olevan huikeat perinnemaisemat, jotka ovat jäänne jääkaudelta nekin, kuten moni muukin asia meidän luonnossa.

Jääkauden uurtamilla notkoilla menee lyhyt luontopolku, jonka varrella laiduntavat myös lehmät. Polkua tallatessaan saakin välillä katsoa astuuko muuten vaan liejuun vai kakkaan. Meidän kulkiessa polkua ammuut olivat viettämässä iltaa aivan toisessa suunnassa, joten mitään yhteentörmäilyä ei tullut.










Kerrassaan mieletön paikka kyseessä. Jotenkin vaikea ymmärtää, että Suomessa voi nähdä tällaistakin. Luontopolun varrella olisi ollut myös laavu, mutta sitä emme käyneet katsomassa. Joku toinen kerta täytyy mennä käymään, jos olisi jo enemmän muitakin kukkia kukassa kuin keto-orvokit. Pikkuapolloakaan emme bonganneet.

Jos tämä retkikohde kiinnostaa, laita googlemapsiin Häntäläntie 322 ja jätä auto kyläkeskuksen pihaan. Lämmin suositus tälle paikalle, sopii hyvin pieneen iltakäppäilyyn ja palautumiseen.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Mun nykyinen vaateostofilosofia

Siitä on jo useampi vuosi aikaa, kun näin Turun Martin katuja astelevan tytön vaaleansininen kukkamekko päällään ja muistan ajatelleeni hänen tyylinsä olleen täydellinen. Se mekko sopi hänelle täydellisesti, mekko oli sopivan mittainen ja tosiaan, kukallinen. Painoin sen mieleeni, koska tiesin haluavani samanlaisen mekon. Sitten joskus.

Se joskus on nyt. Alan olla valmis vaaleansinisen kukkamekon hankintaan. Itse asiassa minulla on yksi ja se minulla on päällä tämän postauksen kuvissa. Se ei kuitenkaan ole just sellainen kuin sillä tytöllä Martissa, eikä täytä aukkoa vaatekaapissani.

Nyt, kun saan taas ostaa vaatteita, googlettelin eilen netin kaikki vastuulliset nettikaupat läpi löytämättä kuitenkaan mitään järkevää. Kaikista vähiten vaaleansinisiä kukkamekkoja. Vain yhden Marimekon ennemmin vihertävän päivänkakkaramekon ja senkin vielä onnekseni alennuksesta. Ostin, koska en muutenkaan omista mekkoja hirveän paljon.



Tykkään nykyisestä ostofilosofiastani enemmän kuin aiemmasta. Kun sallin itselleni ainoastaan suomalaisen vastuullisen muodin ostamisen, karsii se ostamista siinä mielessä tehokkaasti, että suomalainen käsityö ei ole yhtä halpaa kuin pikamuoti. Yhden päivänkakkaramekon hinnalla olisi saanut 10 mekkoa pikamuotiliikkeestä, mutta päivänkakkaramekosta toivottavasti on iloa ikuisesti toisin kuin pikamuotimekoista. Mieluummin maksan laadukkaasta vaatteesta satkun harvemmin kuin pari käyttökertaa kestävästä retusta vähän vähemmän, mutta useammin.

Todellisuudessa pikamuodin hinta todennäköisesti on enemmän kuin se, että ostaisi laadukkaampaa, mutta yksittäisellä kerralla enemmän maksavaa muotia. Vaikka siis ostaisi sitä pikamuotiakin harvemmin, ei se poista totuutta siitä kuinka kestämätön asia koko pikamuoti edes on. Jatkuvasti vaihtuvat mallistot, uutuudet ja kaikki tuotanto taustalla – ei vain tunnu niin hyvältä kuin ajatus siitä, että viikko sitten tilaamani pellavahousut suomalainen emäntä aikoo tehdä minulle 50 päivässä. Hän tekee ne vain minua varten eikä hänellä ole niitä varastossa, koska nehän olisivat ihan hukkaan heitettyä aikaa ja luontoa, jos ne jäisivätkin myymättä. Minä voin kyllä odottaa minun housujani sen 50 päivää, kunhan kukaan ei kaada yhtään kuusta tai käytä aivan liian montaa litraa vettä niiden takia.



Millainen sun ostofilosofia on? Kuinka tarkkaan valikoit, mistä ostat?

torstai 11. kesäkuuta 2020

Ihana kesä, eikö?

postaus sisältää mainoslinkin, merkitty *-merkillä

Kuinka ihmiset, jotka ei osaa päättää mitä tekisi juhannuksena, pystyvät suunnittelemaan kesälomatekemisensä? Hyvin, väitän minä. Meillä on edelleen juhannussuunnitemat ihan auki, mutta sen sijaan kesäloma sentään alkaa jo hahmottua.

Meidän loma on vasta loppukesästä, joten vielä tässä riittää tehtävää ennen kuin päästään köllöttelemään auringossa. Viime kesänä reissasimme pari viikkoa Raisio-Tornio-Kiiruna-Ballangen-Kabelvåg-Henningsvær-Skibotn-Kilpisjärvi-Rovaniemi-Hossa-Vimpeli-Raisio ja nyt näyttää kovin suuresti siltä, että suunta lomalla tulee olemaan jälleen pohjoinen. Tällä kertaa ei kuitenkaan Ruotsin kautta todennäköisesti vaan tarkoitus olisi aloittaa Kuusamosta ja siitä jatkaa edelleen pohjoiseen. Enpä oikein malttaisi odottaa!

Onneksi tämä alkukesä on kuitenkin ihan järjettömän hienoa aikaa. Ihailen joka päivä luonnon vehreyttä ja hymyilen linnunpoikasille. Tällä viikolla on vielä ollut niin mahtavat kelit, ettei sisällä ole oikein viitsinyt pysytellä ja ollaankin käyty ulkoilemassa siellä sun täällä. Maanantaina teimme retken Karevansuolle, jossa suopursut ja tupasvillat loistivat kauniisti ja eilen taas kohteemme oli Kuusiston piispanlinnan rauniot. Nähtiin kyy nukkumassa kivellä, kunnes se hermostui meikäläisen kälätykseen ja lähti menemään. Tuli kiire lipokkaissa lähteä lipettiin itselläkin siltä polulta, koska ei yhtään tiennyt mihin sahalaitatyyppi luikerteli.


Voitteko kuvitella, että sain putsattua paidastani rasvaläntin fairylla? 




Eilen oli päästävä johonkin veden äärelle, tämä siis Kuusistosta.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kesä on ihmisen parasta aikaa. Rakastan tätä lämpöä ja luontoa. Uimaan en ole vieläkään uskaltanut, mutta ehkä viikonloppuna? Maskun hiekkakuopilla ainakin oli lämmintä ja kirkasta vettä.

Toivottavasti sinäkin olet päässyt nauttimaan lämmöstä ulos!

PS. Tilasin viikonloppuna *pellavahousut. Jos jotain muuta kiinnostaa vastuullinen muoti, mulla on nyt tarjota sulle Weecosille alekoodi, jolla saa 10 % alennusta koko valikoimasta. Voimassa 14.6.2020 asti. Koodi: WEECOSKESÄ. Happy shopping!

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Kesäverhot vaihdettu ja banoffeeta jälkkäriksi

Reilu viikko sitten nostin silityslaudan ja -raudan vaatehuoneen kätköistä keskelle meidän open concept kitchen and livingroomia (moni muukin varmaan osunut vahingossa katsomaan Remppa vai muutto Vancouveria..) vakaana aikomuksena silittää kesäverhot keittiöön. Siinä se lauta sitten pönötti sen reilun viikon verhot myttyrällä päällään, kunnes tänä aamuna päätin ajan olevan kypsä verhojen vaihtoon. Se olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten, sillä koko kevään ajan yöunet ovat kärsineet liiasta valoisuudesta. Nyt meillä on olohuoneessa pimennysverhot vihdoin ja keittiössä ihanat mansikkaverhot, ah. Koti saa uutta ilmettä ihan pienelläkin muutoksella.

Emme ole tänä viikonloppuna vielä menneet metsään. Meidän piti, mutta luonto tarjosi tuulivaroituksen, jolloin kaikkein järkevin paikka viettää aikaa on oma koti. Tänään, kun tuuli alkaa tyyntyä, suuntaamme luontoon.

Eilen kävimme kaupunkilenkillä aamupalan jälkeen. Kesätrikoot jalassa tallustelimme kohti Turun keskustaa matkalla ihmetellen linnunpoikasia, jotka olivat jo lähteneet pesistään. Jos siis törmäät kylillä lentokyvyttömiin variksiin esimerkiksi, kyse on vain poikasesta, joka on lähtenyt pesästä ja saavuttaa lentokyvyn vasta myöhemmin. Viime kesänä saimme läheltä seurata yhden Vaakun elämää, kun sitä omien emojensa lisäksi ruokki meidän äiti.

 Ostimme vihdoin perjantaina meille mansikka-amppelin. Hän on nätti.




Kävimme keskustassa Pufissa ja siinä matkan varrella alkoi tehdä mieli leipaista banoffee, joten astelimme myös Heiroliin. Kävimme ostamassa siinä sivussa irtopohjavuuan, kävelimme Granitin läpi ja jatkoimme matkaa kohti föriä. Ajelimme sillä Aurajoen yli ja taivalsimme kotiin Mannan kautta. 



Sain puhuttua loppuun perjantaista asti vaivanneet asiat kymmenen kilometrin lenkin aikana ja mieli keveni roimasti. Se teki hyvää.

Söimme, joimme kahvit ja lähdimme taas kauppaan. Tällä kertaa ostamaan aineksia banoffeeta varten.

Banoffee on mielestäni yksi parhaista herkuista, mutta jotenkin sitä ei vain ole koskaan aiemmin tullut itse tehtyä. Nyt rohkenin ja hyväähän siitä tuli. Ohje oli Kinuskikissan.


Seuraavaksi voisikin alkaa suunnitella päivän urheiluosuutta. Metsään menemme, mutta mihin aikaan, se on eri asia. Tekisi mieli tietysti nyt heti päivällä, mutta jos haluaisi eläimiin törmätä, pitäisi mennä vasta myöhään illalla.

Ihanaa sunnuntaita sulle. ☀️