maanantai 27. heinäkuuta 2020

Nyt puikoilla: lila neulepaita

Vuosi ilman uusia vaatteita -projekti johti viime talvena siihen, että aloin neuloa itselleni villapaitaa. Sain projektin valmiiksi lopulta ihan toukokuun kynnyksellä. Samoihin aikoihin ostin jo seuraavaa paitaa varten lankoja sekä puikkoja, vaikken ihan varma ollutkaan siitä, mitä paitaa tarkalleen alan tehdä. Uusimmasta Novitasta löysin kivan v-kaula-aukkoisen neuleohjeen, joten sen mukaan päätin lopulta mennä.

Vähän jännitti aloittaa pienemmillä puikoilla tekemään yhtään mitään, sillä en luota omaan kärsivällisyyteeni kovin paljon. Kärsivällisyyteni on ollut aiemmin todella huono, enkä oikeastaan koskaan saanut elämässä mitään valmiiksi. Nykyään olen treenaamisen myötä kuitenkin päässyt siihen pisteeseen, että pystyn jopa joskus keskittymään johonkin ja etenkin vaatimaan itseltäni jotain. Niinpä siis päätin pystyä tekemään paidan myös pienemmällä neuloksella. Eihän se periaatteessa ole kuin tehdä vaan kerrosta kerroksen perään.


Aloitin paidan tekemisen tuolloin toukokuussa, kunnes se unohtui lojumaan sohvalle kesällä. Tein välillä kerroksen, jos toisen, mutta en koskaan kovin aktiivisesti. Nyt viikko sitten alkoi taas kunnon tikkuaminen ja nyt tilanne on se, että en pysty neuloa, vaikka haluaisin. Käteni ovat olleet ihan puuduksissa tänään, joten neulominen on pannassa. Enää ei puuttuisi kuin kaksi senttiä siitä, kun olen kainaloiden kohdalla.

Teen paitaa tasoina ja ohjeessa tehdään etu- ja takapuolet erikseen. Koska olen amatööri ja neulominen on vasta opettelua, käyn tämänkin tavan tehdä paitaa läpi ennen kuin alan tehdä paitoja pelkillä pyöröillä ylhäältä alaspäin.


On mukavaa saada työ kainalokohtaan, sillä sen jälkeen jo loppu häämöttää. Nyt kun teen tasoina tätä, on minulla edessä vielä etupuoli, mutta se ei haittaa. Mitä enemmän neulon, sitä paremmaksi tulen.

Miten sä mieluiten neulot paidat? Pelkillä pyöröillä? Osaatko tehdä ylhäältä alaspäin?

sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Paluu metsään: mustikassa

Tänään on tapahtunut kaksi ihmettä, joista toinen on se, kun minä leikkasin kynnet. Enkä edes huvikseni, vaan tätä postausta varten sekä ihan vähän yhden sähköpostin lähettämisen takia. Olen pystynyt töissä kirjoittamaan pitkillä kynsillä, mutta tällä kotiläppärin näppiksellä ei vähintäkään järkeä edes yrittää.

Toinen ihme oli se, että me menimme tänään metsään. Olemme kaivanneet metsäretkiä jo pitkään, mutta jotenkin olemme valinneet muuta tekemistä viikonlopuiksi. Arki on ollut aikatauluiltaan sellaista, että ihan maantielenkitkin ovat olleet hyvin vähissä.

Otimme metsään söpön vaaleanpunaisen hiekkalaatikkosangon ja toisen rasian, joihin oli tarkoitus poimia marjoja. Toiveissa oli löytää lakkoja, mutta ne oli joku muu ehtinyt käydä kynimässä pieneltä suolta, jonka löysimme kevään metsäretkillä. Samalla se joku muu oli vienyt myös suurimman osan mustikoista, joten pienen murinan saattelemina rämmimme metsässä eteenpäin, kunnes alkoi sinistä pilkottaa vihreän seasta. Lopulta saimme saaliin, josta pystyy yhden mustikkapiirakan leipasemaan ainakin.


Jos mietitte, että on siinä kumma asento mustikanpoimijalla, kysehän oli tässä siis mustikanpoimijan saaliin valokuvauksesta. 




Metsässä oli ihanaa. Oli jo kotoa lähtiessä niin oikea olo, kun oli metsähousut jalassa ja kamera repussa. Ja kuinka hyvältä kahvi maistui taas kuksasta!

Pari tuntia hengasimme metsikössä. Kuultiin yksi hävittäjä, monta hippiäistä ja joku korppikin. Luonto. 💚

torstai 23. heinäkuuta 2020

Kolesteroliarvojen alentaminen: näin onnistuin

Kävin viime talvena verikokeissa terveystarkastuksen yhteydessä ja sivusin sitä yhdessä postauksessani hieman. Verikokeissa oli mukana kolesteroliarvot, maksa-arvot, ferritiini ja d-vitamiini. Olen pyytänyt d-vitamiinin aina erikseen, sillä minulla on pari kertaa todettu siitä puutos ja se ei ole mukava tila se. Kannattaa pitää huolta d-vitamiiniarvoistaan, jos haluaa elämän tuntuvan kirkkaalta ja pirteältä.

Kolesterolimittauksesta en ollut niin innoissani, koska olenhan ylipainoinen ja omista ruokailutottumuksistahan sekin johtuu. Tulokset eivät olleet kovin hyvät ja hetken kyllä kylmäsi, kun mietin verisuonteni tilannetta. Sain hoitajalta ohjeet syömiseen, joista täytyy kyllä sanoa, että sopivat ennemmin laihdutusohjeiksi. Toisaalta en tiedä kolesterolista sinänsä paljoakaan, mutta sen ymmärrän, että varmaan vanhakantaisesti siihenkin tuputetaan laihduttamista reseptiksi.

Elin pari viikkoa yrittäen muuttaa hieman rajummalla kädellä syömisiäni, mutta loppujen lopuksi pystyin vain kahteen muutokseen kunnolla. Aloin kytätä, missä kaikessa on palmuöljyä ja toisaalta vaihdoin ruisleivän kauraleipään. Kummassakaan en tosin ole ehdoton vaan kyllä sitä palmuöljyäkin välillä lipsahtaa kurkusta alas, kun ei jaksa olla niin tarkka. Keksien syöminen on kyllä jäänyt ihan totaalisesti, sillä niitä on hyvin hankala löytää ilman palmuöljyä.

Näiden lisäksi olen vähentänyt ranskalaisten syömistä ja ehkä hitusen myös irtokarkin. Irtokarkeissa on siis myös lähes kaikissa palmuöljyä ja on hyvin turhauttavaa seisoa perjantai-iltana irtokarkkivatien äärellä tyhjä pussi kädessä maristen, kun ei voi ottaa mitään. Lauantai-illan herkkuruokana ranskisten sijaan tulee nykyään vaihtelevasti syötyä joko hamppareita, nachopeltiä tai tortilloja.


Laihtunut en hetkeen ole, sillä on tullut syötyä aika paljon jäätelöä. Nyt on taas sellainen kausi, kun yritän hillitä jäätelön ja suklaan syömistä, mikä siis tapahtuu niin, että en osta meille kyseisiä tuotteita. Jos jotain tarvitsee, täytyy käppäillä lähikauppaan ostamaan. 

Kävin uudelleen verikokeissa pari viikkoa sitten ja kolesteroliarvoni ovat tippuneet puolessa vuodessa näin:

P-Kolesteroli 6.8 --> 6.2 (pitäisi olla alle 5)
P-Kolesteroli, HDL 2.06 --> 2.13 (tää on hyvis ja noussutkin, jee, liikunta vaikuttaa tähän)
P-Kolesteroli, LDL 4.4 --> 3.8 (pitäs olla alle 3)

Kuten näkyy, vielä on tehtävää, mutta muuta en oikeastaan odottanutkaan. Kolesteroliarvojen mittaamiseen ei olisi tarvinnut odottaa puolta vuotta ja minunkin piti mennä kokeisiin jo keväällä, mutta tuli korona enkä halunnut tunkea mihinkään, missä liikkuu flunssaisia ihmisiä. D-vitamiini oli kerrankin yli puutosrajan ja siitä olen iloinen. Ferritiiniarvoni oli talvella vajaa 40 ja sitä ei mitattu nyt viimeksi ollenkaan.


Tällä tiellä aion jatkaa seuraavaan mittaukseen. Välttelen palmuöljyä ja pidän kauran ruokavaliossa.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Kansallinen Liiga: TPS – Ilves 19.7.2020

Huh hellettä, sanos valokuvaaja tekonurmikentän laidalla, kun aurinko selkään 90 minuuttia porotti. Minut yllätti tänään kyllä ihan täysin Turun kuumuus, kun olin valokuvaamassa jalkapalloa Turun urheilupuiston yläkentällä. Vettä oli mukana aivan liian vähän ja hikoilin kuin pieni possu pari tuntia nestehukan partaalla.

Päätin lähteä kuvaamaan naisten matsia, kun en ollut vielä koko kaudella ehtinyt heitä kuvaamaan ja sattui vielä mukavasti Ilves vastaan, koska mitä muutakaan futista sitä nyt kuvaisi kuin Tepsi-Ilveksiä. Mitään muuta jalkapalloa en nimittäin aio koko heinäkuussa kuvata, vain miesten versio TPS-Ilveksestä ja nyt tämä naisten versio.

Minä suoritin ihmeen, sillä saavuin yläkentälle ajoissa. Ihan kunnolla ajoissa. Niin, että ehdin vaihtaa pari sanaa TPS:n koutsin kanssa ja ihailla rouvien leipomia mokkapaloja kuola pilkistellen suupielestä. Ehdin myös patsastella katsomon edessä, kun en oikein osannut päätää lähestymistapaani alkuseremonioihin. Sitten, kun pelaajat olivat tulossa tupaan, päätin ottaa pari askelta taakse ja kuvailla hieman kauempaa.




Pidin kiinni taas siitä, että kuvaan myötävaloon. En ole koskaan ennen tehnyt sitä yläkentällä, mutta kävin mielessäni keskustelun jotenkin näin: "miksi ihmeessä en ole aiemmin tehnyt tätä, ihan typerää yrittää saada yleisö taustalle jos tämä kenttä on ollut pakko vääntää just näin päin että aurinko tulee katsomon takaa, aaaaa myötävalo olet kaunis". Se toki teki sen, että aurinko porotti koko sen 90 minuuttia selkääni ja nyt täällä tarkistellaan vartin välein onko selkäni palanut vai ei.







Tauolla en saanut mitään kivoja taidekuvia. Meinasin mennä kohti penkkejä, mutta TPS oli putsannut kaiken mukaansa eikä jäljellä ollut edes yksiä hylättyjä nappiksia. Ei mitään. Tyydyin hikoilemaan kioskin kulmilla mokkapalat mielessäni.

Ensimmäinen puoliaika ei ollut kovin ihmeellinen kotijoukkueen pelin kannalta. Pari kertaa he kävivät moikkaamassa siinä päässä, jossa minä olin kytiksellä, mutta noin muuten sain tuijotella Ilves-ihmisten sukunimiä.

Toisella puoliajalla sain tekemistä hetkittäin hieman enemmän, mutta silti mitään erikoista ei päässyt tapahtumaan. Juuri, kun olin kirjoittamassa Tahkikselle viestiä kuinka Rannus on kova juoksemaan, hän käveli vierestäni vaihtoon.






Ei voittoa Turkuun tällä kertaa, mutta toivottavasti pian saa pistetilin auki. Seuraava kotipeli on elokuun puolella, joten silloin uusi yritys turkulaisyleisön edessä.

Ja unohtuipa melkein kertoa, että mokkapalahimoni tyydyttyi pelin loppuvaiheella, kun minulle tuotiin yksi erittäin mehevä pala kyseistä herkkua nenän eteen. Kyllä kuulkaa kelpasi. Kiitos vielä leipurille!

lauantai 18. heinäkuuta 2020

Tehokas kesälauantai

postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä

Tänään ei ole pahemmin ehtinyt makoilla, kun ollaan oltu aamusta iltaan menossa. Tarkoitus oli aloittaa päivä pyöräliikkeessä käymällä, mutta olivat Portsassa laittaneet puljun kiinni tänään ja lähteneet itse pyöräilemään. Suuntasimme Portsasta jokirantaan moikkaamaan mun vanhaa tuttua, joka oli lyhyellä vierailulla kaupungissa. Oli kyllä ihana nähdä, ai että.

Kahvipöydästä siirryimme jälleen liikekannalle ja kävimme Nummessa katselemassa seuraavaksi pyörätarjontaa. Ei niin innostanut, joten pohdimme pitäisikö mennä Länsikeskuksen tarjontaa katsomaan vai ihan vaan kaupan kautta kotiin. Päädyimme Länkkäriin. Jätimme auton Cittarin pihaan, kävimme vessassa ja Pentikin outletissa. Siellä osui kohdalle aika kivalla alennuksella puuvillasatiinisia petivaatteita, joten kiikutin kassalle yhdet. Sain outlet-hinnasta vielä lisää alennusta ja olin erittäin tyytyväinen alle 40 euron puuvillasatiiniasioiden uusi omistaja. Jälkikäteen kotona yritin googlettaa Pentikin petivaatteiden valmistusmaata, mutta ei löytynyt. Vaikuttaa olevan hyvin salaista tietoa.

Seuraavaksi jatkoimme matkaa seuraavaa pyöräliikettä kohti vain todetaksemme senkin olevan suljettuna. Siinä vieressä oli onneksi toinen liike, hieman vieraampi meille, mutta menimme rohkeasti tupaan kuitenkin.

Se liike oli raikas tuulahdus myyntityötä, palvelua ja tilan antamista asiakkaalle. Oli mukava jutella, mikä on jotenkin harvinaista täällä päin, sillä hyvin harvassa liikkeessä myyjä koskaan höpöttelee mitään. Usein tullaan kysymään "mitä saisi olla" ja kun vastaa "mää vaan kahtelen", saa kyllä olla rauhassa lopun aikaa ja lähteä ostamatta mitään. Jos myyjä haluaisi oikeasti myydä, hän yrittäisi saada selville miksi asiakas tuli käymään. Sitä vaan ei saa tehdä kysymällä suoraan miksi olet nyt täällä vaan ihmisestä saa irti oikeasti mitä tahansa aloittamalla juttelun päivän säästä. "On ilmoja pidellyt" ja normaali ihminen vastaa siihen "juu niin on, onpa kyl kiva, kun piti mustikkaan ajaa pyörällä, mutta kun ei ole sitä pyörää".

Multa kysytään töissä usein eri asioita, koska jotenkin mä tiedän kaikenlaista. Se johtuu siitä, että mä olen ihan saaterin kova höpöttelijä ja puhun kelle tahansa mitä tahansa. Ja aina höpötellessä turhuuksia, saa yleensä tietää kaikkea enemmän ja vähemmän olennaista. Esimerkiksi tällä viikolla opin monta uutta asiaa mulle täysin tuntemattomista ihmisistä ihan vaan juttelemalla siitä kuinka Turussa paistaa aina aurinko.

Saatoin vähän eksyä tällä tarinalla sivu-urille, mutta siis tämä siitä kuinka mua nyt vaan ihmetyttää se, miten vähään jotkut myyjät useimmiten tyytyvät. Setä, joka meille tänään alkoi höpötellä pyöräkaupassa, sai myös tehtyä kaupat. Hän kertoi monta eri tarinaa, mutta siinä samalla myös myi pyörän meille.

Niinpä tosiaan meidän Länsikeskuksen reissu sai sellaisen käänteen, että minä ajoin auton kotiin ja Tahkis tuli pyörällä perässä. Tosin mulla meni yli viisi minuuttia aikaa ottaa hänet kiinni autolla, kun jätkä paineli 25 km/h uudella pyörällään.


Ostettiin eilen uusia kirjoja. Kohta kuulkaa lähtee sijoitushommat! Minä ostin Sijoittajaksi 7 päivässä (*netissä täällä) ja Tahkis Miten sijoitan pörssiosakkeisiin (*netissä täällä).

Jos korvikset eivät ole vielä näkyneet tässä kanavassa, kerron nyt niiden olevan saadut yhteistyönä. 



Pyöräkauppojen jälkeen palasimme kotiin syömään myöhäisen lounaan, joimme kahvit ja lähdimme pitkälle kävelylenkille. Kävelimme Kuralan kylämäkeen auringon paahtaessa ja janoissamme viiletimme läpi Nummen asuinalueen kohti Kupittaan Citymarketia. Meiltä nimittäin loppui kaurahiutaleet ja oli pakko saada Riihipuodin kaurahiutaleita, koska ovat osottautuneet aika hyviksi.


Kupittaanpuistossa oli huoltotauko, vaniljamangopehmikset ja voi hyvänen aika kuinka hyvää oli. Suosittelen maistamaan! 


13 kilsan jälkeen maistui herkkusalaatti ja suklaa. Nyt väsyttää. Oli hyvin tehokas päivä ja ihan hyvä niin, koska meni taas muutama asia eteenpäin mukavasti. Ei tarvitse enää kulkea pyöräliikkeissä eikä pohtia, mitkä puuvillasatiinipetivaatteet hankkisin.

Huomenna tekisi mieli mennä mustikkaan ja treenata, mutta saa nyt nähdä. Mitään muuta ei ole vielä lyöty lukkoon kuin yksi futismatsi. Kaikki muu rakentuu sen ympärille.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Helppo pitsaohje

Kysyin viime viikolla instassa, että kiinnostaisiko, jos kertoisin kuinka mä pitsaa oikein teen. Useampi vastasi myöntävästi, joten päätin kuvata valmiit tuotokset sitten, kun seuraavan kerran pitsaa teen meille. Tänään oli se päivä. Kuvasin samalla instastoryyn pätkät pohjan tekemisestä, mutta tässä vielä koko juttu alusta loppuun.

Olen siis tehnyt pitsaa koko elämäni samalla ohjeella, koska pitsojani aina kehutaan enkä ole nähnyt syytä kokeilla muuta. Pitsaohje on alunperin minua jokusen vuoden nuorempien kotitalouskirjasta ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan tällainen:

puolikas hiiva
vajaa 2 dl vettä (n. 1 dl ja 3/4)
n. puolikas tl suolaa (ehkä ripaus vähemmän kuin puolet)
3 rkl rypsiöljyä
ruisleseitä purkista kaatamalla hieman sekaan
pari kaatoa hiivaleipävehnäjauhoja pussista (no okei, virallisesti 4,5 dl, mutta itse en ole mitannut enää vuosiin)

Huljuta hiiva kädenlämpöiseen veteen, suolat ja öljyt perään. Kaada ruisleseitä muutama ripaus nesteen päälle, mutta älä liikaa. Jos laitat liikaa, taikinasta tulee ihan kökkö. Ennemmin varovaisesti kuin reilusti ainakin aluksi, jotta näet, mitä tarkoitan tällä. Jos et halua käyttää leseitä, ei tarvitse, mutta itse haluan tuoda pitsapohjaan lisää kuituja. Lopuksi taikinaan sekoitetaan jauhoja. Ensin vähän, sekoitan yleensä lusikalla tässä vaiheessa. Toisella kerralla enemmän ja sitten sotken jo kädetkin. Vaivaan taikinaa niin kauan, että jauhot ovat kadonneet ja taikina tarttuu taas sormiin. Jauhoa voi lisätä vielä hieman, jos taikina on tässä vaiheessa liian löllöä. Kun olet tyytyväinen taikinaan etkä jaksa enää vaivata (joskus vaivaan tosi vähän ja hyvää tulee!), anna taikinan kohota liinan alla minimissään puoli tuntia.

Laita uuni kiertoilmalla 200 asteeseen tai normiasetuksilla 225-250 asteeseen. Tee joko yksi pellillinen pitsaa tai jaa taikina kahteen osaan ja tee kaksi pienempää pitsaa. Itse olen aiemmin laiskana tyttönä kaulinnut pohjan, koska se on nopeinta ja helpointa, mutta nyt olen opetellut uusia tapoja. Huomasin Kotipizzassa ukkeleiden tekevän pohjat reiluilla jauhoilla, joten kokeilin samaa. Paljon jauhoja alustalle ja sitten taputtelemaan pohjaa siihen päälle. Käännä pohja niin monta kertaa kuin pystyt ilman, että se menee rikki lisäillen jauhoja aina. Kun olet tyytyväinen sen pinta-alaan tai ei vain ole enää mahdollista saada siitä suurempaa, pitsa on valmis täytettäväksi.

Pitsaa paistetaan 10-15 minuuttia riippuen lämpötilasta ja uunista.



Meidän vakiotäytteet ovat nämä: kinkku-ananas-aurajuusto, tonnikala-ananas tai tomaatti-punasipuli. Joskus kinkku-tomaatti-punasipuli. Pitsapohjan päälle en koskaan laita mitään pyreitä vaan ihan rehellisesti jääkaappikylmää ketsuppia.

Olisikin kiva kuulla, mitkä sun lemppari pitsatäytteet ovat? Olisi kiva saada uusia ideoita omiin pitsoihin.

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Säästöprojekti: voisiko sijoittaminen sittenkin olla mun juttu?

Viimeinen lause eilen illalla ennen nukahtamista taisi omasta suustani kuulua näin: "säästäminen on kyllä niin hidasta". Olin juuri miettinyt osakesijoittamista, mikä kyllä näin päivänvalossa tuntuu jokseenkin rohkealta. Uskon kyllä, että pörssin seuraaminen voisi olla koukuttava peli ja sitä kautta taas osakesijoittaminen ihan hauskaa, mutta ehkä annan ajatuksen vielä olla. Ehkä.

Mitä nyt olen naishenkilöiden sijoitusjuttuja instasta lukenut ja joitakin podcast-jaksoja kuunnellut, kaikki he kannustavat aloittamaan sijoittamisen ihan pienillä summilla. Niinpä minäkin menin tuossa ja avasin itselleni muutamat säästörahastot, joihin laitoin menemään rahaa kuukausittain minimisumman, kymmenen euroa per rahasto.

Kuulostaa vähän hupsun emännän touhuilta, mutta halusin aloittaa. Aloittaminen on tärkeintä ihan kaikessa, mitä elämässään haluaa tehdä. Niinpä tosiaan tililtäni lipsahtaa yhteensä 40 euroa joka kuukausi rahaa säästöön.

Tein tietysti laskelman paljonko minulla on säästössä vuoden päästä: yli 400 euroa. Tuon 400 euroa saavutan huhtikuussa. Se ei tunnu kovin paljolta, eikä sitä välttämättä olekaan, mutta jotain kuitenkin.


Rahalaskelmien tekeminen on tosi hauskaa. Jos nostan säästösummaa, näen heti paljonko se vaikuttaa kuukausittain ja kuinka paljon enemmän rahaa jää säästöön vuodessa. Silti säästämisen hitaus on tuskainen ajatus. Jos säästän kuukaudessa 40 euroa 30 vuoden ajan jollain matalalla korolla, saan säästöön reilun 23000 euroa. Olen 30 vuoden päästä 66-vuotias, herran jestas.

Tarvii siis seuraavaksi ihan selkeästi alkaa nuuskia tilien korkoja. Tarvii myös lopettaa kaiken uuden ostaminen, sillä tässä on nyt hieman liikaa kaikkea, mikä häiritsee tätä muutenkin tarpeeksi hidasta harrastustani.

Autotilillä on nyt rahaa 676 euroa, sillä nyysin sieltä joitakin satkuja juuri tänään. Vein nimittäin mun pyörän huoltoon ja saan sen sieltä takaisin tonnin köyhempänä. Lisäksi ostoslistalla on uudet kesärenkaat autoon ja on tässä tuo kesälomakin tuloillaan, mikä ei tietenkään ilmainen ole huvituksiltaan.

Kiinnostaako sua sijoittaminen tuon taivaallista?

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Mahtava väsymyksen selättäjä: kahvakuulatreeni ulkona

Kaiken sen siivoamisen jälkeen eilen päätimme lähteä nauttimaan kauniista kesäillasta maaseudun rauhaan Paimioon. Parkkeerasimme auton Viksbergin kartanon läheisyyteen ja jolkottelimme hiekkateitä eteenpäin. Kaukana peltojen takana vilkkui meri. Ei tuullut yhtään.

Kävelimme kolmisen kilometriä ennen kuin käännyimme takaisin. Luonnosta ei kuulunut mitään ääniä ja jossain hyvin kaukana pellolla näkyi lehmiä. Lähempänä kartanon maita seuraamme liittyi kirjava kissa, joka puski päivänkakkaroita ja juoksi perässämme häntä mutkalla. Ihan kuin olisi pelännyt meitä, mutta ei kuitenkaan?

Kuuden kilometrin iltalenkki takasi sen, että tänä aamuna ei ensimmäisenä lähdetty ulos juoksukengät jalassa, vaikka aamu-urheilu ihan parasta onkin. Sen sijaan ehdotin retkeä kasvitieteelliseen ja niinpä menimme katsomaan kuinka kauniisti kiinanruusut kukkivat juuri nyt. Hienommin ne tosiaan kukkivat tällä hetkellä kuin meidän omat, sillä luonnollisesti meidän eivät kuki. Meidän omat ovat juopporenttuja, jotka nuupahtavat joka toinen hetki, koska ovat muka niin kuivia.

Kävimme kasvitieteellisen kierroksen jälkeen ostamassa minulle pyörään lukon ja päätä suojaamaan pyöräilykypärän. Se oli erittäin stressaavaa, koska haluan kypärän todella suojaavan mun päätä, jonka ei enää tarvisi koskaan saada yhtään uutta iskua. Kerta riittää tai itse asiassa sekin oli aivan liikaa.

Kun pääsimme kotiin, olin valmis nukkumaan pari päivää. Syöminen kuitenkin vähän auttoi asiaa ja tiesin, että liikunta viimeistelisi tilanteen. Sitä enemmän nimittäin väsyttää, mitä vähemmän tekee mitään. Tällä viikolla jäi taas liikkumiset hyvin vähäisiksi, joten halusin eilisen iltalenkin lisäksi tehdä tänään vielä jotain. Niinpä kannoimme kahvakuulat ulos ja teimme pitkästä aikaa kahvakuulatreenin. Oli rankkaa, mutta jälleen kerran niin parasta. Eikä muuten sen jälkeen ole väsyttänyt enää yhtään. Kahvakuulatreeni toimii aina!


Kun 20 minuutin treenin jälkeen olimme ottaneet kamat kainaloon ja kävelimme takaisin sisälle, alaovelle päästyämme alkoi ihan hillitön rankkasade. Mikä ajoitus! Tunsimme itsemme Hannu Hanhiksi juuri sillä hetkellä.


An other magic happened too: Suitsia katsellessa tartuin taas pitkän tauon jälkeen puikkoihin ja neuloin pari riviä lisää tätä tulevaa paitaa. Sitä en tiedä kumpi tulee ensin, minun kesäkunto vai tämä neule, mutta sillä tavalla tämä onkin jännä nähdä. Nyt himottaisi neulasta vähän lisää, mutta taidan joutua välillä käymään ainakin suihkussa.

Tämän postauksen suuri opetus: jos väsyttää, syö vähän jotain ja mene ulos urheilemaan. Liikunta tuo lisävirtaa.

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Lomaan valmistautuminen: hoida rästihommat pois alta

Meidän kesäloman alkuun on neljä viikkoa. Olen niin onnellinen, kun saadaan pitää loma ihan loppukesästä, sillä elokuun öissä on jotain taianomaista. Ovat yöttömät yötkin hienoja, kuten myös helteiset kesäillat, mutta elokuussakin voi nauttia kesästä ihan yhtä lailla. On myös jotenkin palkitsevaa, kun puurtaa töissä koko kesän ja sitten lopulta saa jäädä lomalle.

Tajusin joitakin vuosia sitten vasta kunnolla kesäloman merkityksen. Toki siis loma aina on tarkoittanut olla tekemättä mitään ja latautua, mutta oikeastaan viime kesä oli käänteentekevä, kun lähdimme kesälomareissulle. Aiemmin en siis kesälomalla useinkaan tehnyt yhtään mitään enkä lähtenyt mihinkään, mikä nyt tuntuu tosi tyhmältä, sillä lomallahan on just parasta lähteä pois kotoa. Tämän vuoden loman suunnitelmat ovat jo hyvässä vauhdissa ja juuri tällä viikolla varmistui se, että voimme todella suunnata kohti pohjoista. Nyt ei enää tarvitse kuin tehdä täällä kotona kaikki valmiiksi.

Jotta voi nauttia ansaitusta lomastaan täysillä, täytyy ennen lomaa siivota. Ennen lomaa täytyy tehdä kaikki ne asiat, jotka olisi pitänyt tehdä heti edellisen loman jälkeen tai ainakin ennen kesää. Koska loma ei ole mikään rästihommien tekemiseen tarkoitettu neljä viikkoa, vaan lomalla lähdetään reissuun tai vähintäänkin valvotaan kaikki yöt. Ei siivousta, ei stressiä epämääräisistä laatikoista tai kasoista, ei auton imurointia, ei mitään.

Minä aloitin jokunen viikko sitten käymällä kaikki kenkäni läpi ja supistin valikoimaa viidestä säkistä kolmeen. Nyt meillä ei enää ole alakerran varastossa yhtään minun kenkäsäkkiäni, vaan ne ovat kaikki tässä huushollissa säilytyksessä. Eilen alkoi operaatio vaatekaappi.

Minun vaatteeni ovat olleet koko elämäni ajan ongelma. Niitä on aina vaan liikaa, sillä en minä saa niitä kulutettua niin nopeasti kuin haluaisin. Kun niitä on paljon, eikä esimerkiksi puolipitosille ole ollut mitään järkevää paikkaa, ne tuppautuvat leviämään pitkin asuntoa ja sitten täällä ei enää kukaan halua olla. Niinpä tosiaan aloin eilen järjestellä kaappiani uusiksi ja tänään olen saattanut projektin loppuun.

Mun sukat ja alkkarit oli omilla hyllyillään. Ostin kaksi laatikkoa, johon tungin ne ja sain mahtumaan yhdelle hyllylle. Näppärää! 




Eilen opin Annen siivouscornerista instagramista, että viherkasveista voi pyyhkiä pölyt kuituliinalla ja johoan kiiltää. Ihailen näitä nyt koko ajan, kun ovat niin nättejä. 


Järjestelin tänään vaatekaappini tosiaan uudelleen niin, että sain yhdisteltyä joitakin laatikoita ja sain tilan käytettyä järkevämmin. Lisäksi projektiin kuului yhden makuuhuoneen nurkan järjestely myös. Kävimme hakemassa meidän varastosta mun vanhan vaaterekin, jolle löytyi hyvä paikka makuuhuoneen nurkasta, jossa aiemmin on ollut epämääräinen kasa meidän kuvausreppuja ja rinkkoja. Kasasin kuvauskamat rekin päälle laatikkoon ja yhteen laukkuun. Rekki saa toimia mun pukeutumisavustajana niin, että jatkossa puolet mun vaatteista ei hengaile keittiössä tuolien selkänojilla. Sain siitäkin hyvän opetuksen tällä viikolla, sillä eräänä aamuna töihin lähtiessä löysin mun Star Wars -alkkarit tän kerrostalon alakerrasta. Olivat ilmeisesti tarkertuneet mun kuvausreppuun keittiössä ja tippuneet tuonne jonnekin, sillä muuta selitystä en moiselle käyttäytymiselle keksi.

Oon niin onnellinen, kun sain hoidettua tän homman ja vaatteet on nyt paljon paremmassa järjestyksessä sekä sain tuon rekin takaisin auttamaan elämässä. Tykkään siitä, kun vaatteet ovat henkareilla, se tuo heti siistimmän vaikutelman.

Nyt on enää muutama muu järjestelyprojekti jäljellä ennen lomaa, mutta eiköhän ne mene hujauksessa, kun vaan tekee. Niin tämä vaatehommakin meni. Sitten tarvitsee vain lopuksi huoltaa vaelluskengät.

Joko sun kesäloma on ollut? Lähdetkö lomalla aina reissuun?

tiistai 7. heinäkuuta 2020

Veikkausliiga: TPS – Ilves 7.7.2020


Kun sähköpostiin napsahti infoa 7.7. pelattavasta Veikkausliigamatsista TPS-Ilves, hetken harkittuani ilmoittauduin mukaan kuvaamaan. Akkressa piti tietysti kertoa työtehtävänsä, jota minulla ei luonnollisesti ollut, sillä kuvaan vain omaksi ja muiden iloksi. Vähän jopa jännitti mahtaako akkre mennä läpi juuri siksi, että taustallani ei ole ketään toimeksiantajaa tälle touhulle.

Meni muutamia tunteja, kunnes sähköpostiin kilahti TPS:n vastaus "Tervetuloa!", johon en edes vastannut, vaikka suuri aikomus oli. Jos siis luette tätä siellä Tepsin toimistolla, kiitos.

Tavoilleni uskollisesti en tietenkään lukenut mistään median ohjeita ja olinkin hieman huuli pyöreänä, kun kuulin puoli tuntia ennen matsin alkua, että tupaan mennään ihan eri paikasta kuin normaalisti. Sitä osasinkin odottaa, ettei mitään virvokkeita tulisi olemaan tarjolla, vaikka suu kyllä napsasi hieman iltateen perään. Kuivin suin oli kuitenkin mentävä ja kyllähän sitä nyt aikuinen akka koronasäännösten alla pärjää, jos on kerran pakko.

Oli ihanaa mennä Veritakselle ja etenkin Veikkausliigamatsiin. Veikkausliiga tuntuu aina oikealta. Ihan kaikkia vanhoja tuttuja en päässyt illan aikana tapaamaan, mutta edes puolet. Mieltä lämmitti nähdä Mettälän Ilarikin todella pitkästä aikaa, puhumattakaan Juho Lähteestä TPS:n paidassa.









Ensimmäisen puoliajan kuvasin lähes myötävaloon Ilveksen juostessa naama minua kohti. Kuvatessa tuntui, että kuvasin vain Ilvestä, mutta kuvia tehdessä yritin hieman tasapainottaa.






Toisella puoliajalla nälkä hiipi vähitellen ja harmitti, kun en muistanut mitään evästä mukaan. Ei auttanut kuin sinnitellä ja katsoa loppuun asti kuinka mahdotonta Tepsin oli päästä läpi Ilveksen puolustuksesta, joka esti kaikki yritykset kuin muuri.

Kuvaaminen ei yhtäkkiä ollut yhtään niin helppoa kuin aiemmin. Otin aivan ylivalottuneita kakkakuvia ja toisaalta myös ihmeellistä epätarkkaa söherrystä. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Ei edes jalkapallon valokuvaamista.