keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Helppo pitsaohje

Kysyin viime viikolla instassa, että kiinnostaisiko, jos kertoisin kuinka mä pitsaa oikein teen. Useampi vastasi myöntävästi, joten päätin kuvata valmiit tuotokset sitten, kun seuraavan kerran pitsaa teen meille. Tänään oli se päivä. Kuvasin samalla instastoryyn pätkät pohjan tekemisestä, mutta tässä vielä koko juttu alusta loppuun.

Olen siis tehnyt pitsaa koko elämäni samalla ohjeella, koska pitsojani aina kehutaan enkä ole nähnyt syytä kokeilla muuta. Pitsaohje on alunperin minua jokusen vuoden nuorempien kotitalouskirjasta ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan tällainen:

puolikas hiiva
vajaa 2 dl vettä (n. 1 dl ja 3/4)
n. puolikas tl suolaa (ehkä ripaus vähemmän kuin puolet)
3 rkl rypsiöljyä
ruisleseitä purkista kaatamalla hieman sekaan
pari kaatoa hiivaleipävehnäjauhoja pussista (no okei, virallisesti 4,5 dl, mutta itse en ole mitannut enää vuosiin)

Huljuta hiiva kädenlämpöiseen veteen, suolat ja öljyt perään. Kaada ruisleseitä muutama ripaus nesteen päälle, mutta älä liikaa. Jos laitat liikaa, taikinasta tulee ihan kökkö. Ennemmin varovaisesti kuin reilusti ainakin aluksi, jotta näet, mitä tarkoitan tällä. Jos et halua käyttää leseitä, ei tarvitse, mutta itse haluan tuoda pitsapohjaan lisää kuituja. Lopuksi taikinaan sekoitetaan jauhoja. Ensin vähän, sekoitan yleensä lusikalla tässä vaiheessa. Toisella kerralla enemmän ja sitten sotken jo kädetkin. Vaivaan taikinaa niin kauan, että jauhot ovat kadonneet ja taikina tarttuu taas sormiin. Jauhoa voi lisätä vielä hieman, jos taikina on tässä vaiheessa liian löllöä. Kun olet tyytyväinen taikinaan etkä jaksa enää vaivata (joskus vaivaan tosi vähän ja hyvää tulee!), anna taikinan kohota liinan alla minimissään puoli tuntia.

Laita uuni kiertoilmalla 200 asteeseen tai normiasetuksilla 225-250 asteeseen. Tee joko yksi pellillinen pitsaa tai jaa taikina kahteen osaan ja tee kaksi pienempää pitsaa. Itse olen aiemmin laiskana tyttönä kaulinnut pohjan, koska se on nopeinta ja helpointa, mutta nyt olen opetellut uusia tapoja. Huomasin Kotipizzassa ukkeleiden tekevän pohjat reiluilla jauhoilla, joten kokeilin samaa. Paljon jauhoja alustalle ja sitten taputtelemaan pohjaa siihen päälle. Käännä pohja niin monta kertaa kuin pystyt ilman, että se menee rikki lisäillen jauhoja aina. Kun olet tyytyväinen sen pinta-alaan tai ei vain ole enää mahdollista saada siitä suurempaa, pitsa on valmis täytettäväksi.

Pitsaa paistetaan 10-15 minuuttia riippuen lämpötilasta ja uunista.



Meidän vakiotäytteet ovat nämä: kinkku-ananas-aurajuusto, tonnikala-ananas tai tomaatti-punasipuli. Joskus kinkku-tomaatti-punasipuli. Pitsapohjan päälle en koskaan laita mitään pyreitä vaan ihan rehellisesti jääkaappikylmää ketsuppia.

Olisikin kiva kuulla, mitkä sun lemppari pitsatäytteet ovat? Olisi kiva saada uusia ideoita omiin pitsoihin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti