sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Kansallinen Liiga: TPS – Ilves 19.7.2020

Huh hellettä, sanos valokuvaaja tekonurmikentän laidalla, kun aurinko selkään 90 minuuttia porotti. Minut yllätti tänään kyllä ihan täysin Turun kuumuus, kun olin valokuvaamassa jalkapalloa Turun urheilupuiston yläkentällä. Vettä oli mukana aivan liian vähän ja hikoilin kuin pieni possu pari tuntia nestehukan partaalla.

Päätin lähteä kuvaamaan naisten matsia, kun en ollut vielä koko kaudella ehtinyt heitä kuvaamaan ja sattui vielä mukavasti Ilves vastaan, koska mitä muutakaan futista sitä nyt kuvaisi kuin Tepsi-Ilveksiä. Mitään muuta jalkapalloa en nimittäin aio koko heinäkuussa kuvata, vain miesten versio TPS-Ilveksestä ja nyt tämä naisten versio.

Minä suoritin ihmeen, sillä saavuin yläkentälle ajoissa. Ihan kunnolla ajoissa. Niin, että ehdin vaihtaa pari sanaa TPS:n koutsin kanssa ja ihailla rouvien leipomia mokkapaloja kuola pilkistellen suupielestä. Ehdin myös patsastella katsomon edessä, kun en oikein osannut päätää lähestymistapaani alkuseremonioihin. Sitten, kun pelaajat olivat tulossa tupaan, päätin ottaa pari askelta taakse ja kuvailla hieman kauempaa.




Pidin kiinni taas siitä, että kuvaan myötävaloon. En ole koskaan ennen tehnyt sitä yläkentällä, mutta kävin mielessäni keskustelun jotenkin näin: "miksi ihmeessä en ole aiemmin tehnyt tätä, ihan typerää yrittää saada yleisö taustalle jos tämä kenttä on ollut pakko vääntää just näin päin että aurinko tulee katsomon takaa, aaaaa myötävalo olet kaunis". Se toki teki sen, että aurinko porotti koko sen 90 minuuttia selkääni ja nyt täällä tarkistellaan vartin välein onko selkäni palanut vai ei.







Tauolla en saanut mitään kivoja taidekuvia. Meinasin mennä kohti penkkejä, mutta TPS oli putsannut kaiken mukaansa eikä jäljellä ollut edes yksiä hylättyjä nappiksia. Ei mitään. Tyydyin hikoilemaan kioskin kulmilla mokkapalat mielessäni.

Ensimmäinen puoliaika ei ollut kovin ihmeellinen kotijoukkueen pelin kannalta. Pari kertaa he kävivät moikkaamassa siinä päässä, jossa minä olin kytiksellä, mutta noin muuten sain tuijotella Ilves-ihmisten sukunimiä.

Toisella puoliajalla sain tekemistä hetkittäin hieman enemmän, mutta silti mitään erikoista ei päässyt tapahtumaan. Juuri, kun olin kirjoittamassa Tahkikselle viestiä kuinka Rannus on kova juoksemaan, hän käveli vierestäni vaihtoon.






Ei voittoa Turkuun tällä kertaa, mutta toivottavasti pian saa pistetilin auki. Seuraava kotipeli on elokuun puolella, joten silloin uusi yritys turkulaisyleisön edessä.

Ja unohtuipa melkein kertoa, että mokkapalahimoni tyydyttyi pelin loppuvaiheella, kun minulle tuotiin yksi erittäin mehevä pala kyseistä herkkua nenän eteen. Kyllä kuulkaa kelpasi. Kiitos vielä leipurille!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti