sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Kansallispuiston uumenista takaisin sivistykseen

Kolmas vaelluspäivä Urho Kekkosen kansallispuistossa valkeni kirkkaana Taajoslaavun läheisyydestä hyvin nukutun yön jäljiltä. Nukuin kuin tukki sen yön enkä ollut herännyt edes siihen, kun riekot tappelivat kaukaisuudessa. Olin virtaa täynnä, sillä näytti olevan tulossa kaunis päivä ja meillä oli enää viimeinen rutistus ensimmäistä vaellustamme jäljellä.

taajoslaavu

Valtasimme koko laavun aamupalapuuhiin, sillä paikassa ei ollut edellisen iltapäivän jälkeen näkynyt ketään muita. Kaunis tunturipuromaisema vain meidän kahden. Kelpasi syödä puuroa ja juoda aamukahvit kaikessa rauhassa ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaamme.


Noin nelisen kilometriä käveltyämme saavuimme Luulammelle (nähtiin matkalla kuukkeleita!!). Siellä on tupa, jossa toimii kahvila. Meidän tuurillamme kahvila oli auki ja sain letun kermavaahdon kera. Ai että. Arvoimme taukoa pitäessämme kumman reitin valitsemme Kiilopään valloitukseen, 4 km suoraa nousua Luulammelta vai 6 km hieman maltillisemmin. Olin alunperin suunnitellut 6 kilometrin mukaan, joten siitä pidimme kiinni.

Nousuja koko vaelluksellamme oli niin paljon, että Kiilopäätä kohden mennessä totesin ääneen loivassa ylämäessä "onpa kivaa, kun on tasaista". Se ihan oikeasti tuntui siltä, se oli hassua. Eilen Turun keskustassa vastaava loiva ylämäki tuntui ihan vanhalla tavalla ylämäeltä ja ärsytti, koska olisi kiva, jos kaikki loivat ylämäet tuntuisivat tasaiselta, kuten Kiilopäälle mennessä.






Ei varmaan tarvitse sanoa, että maisemat olivat koko nousun ajan mahtavat. Suosittelen kyllä kokeilemaan tätä reittiä. Vähän raskas se on, mutta kaiken vaivan arvoinen.

Viimeisessä nousussa puuskuttaessani törmäsimme muoreihin, joista kaksi kiipesi sauvojen kanssa pitäen välillä taukoja ja kolmas poimi rinteessä mustikoita. Jäin suustani kiinni mustikkamummon kanssa kuin lapsena hiihtokisoissa ja Tahkis kiipesi minua ennen huipulle pitkin harppauksin. Minä vaihdoin kuulumisia mustikkamummon kanssa, joka kertoi poimivansa mustikoita, kun muut huilaavat. Ovat kuulemma 40 vuotta käyneet Lapissa ja lähtivät vielä kerran kokeilemaan vieläkö kykenee.

Kunpa kaikki pitäisivät omasta kunnostaan huolta kuin mustikkamummo. Huikea tyyppi!

kiilopää






Alaspäin mennessä mustikkamummo poimi rinteessä mustikoita eikä sauvamuoreja näkynyt enää missään. Minä odotin jo Suomen ladun huushollin näkymistä ja ihmettelin kuinka pitkä alamäki Kiilopäältä voi olla. Se ei tuntunut loppuvan koskaan.

Kun lopulta pääsimme autolle, oli ihan pöllähtänyt fiilis. Olimme ihan pihalla kaikesta maailmasta. Ei koronaa, ei somea, ei somevaikuttajia auringonkukkapelloilla, ei mitään. Kerrankin ihan totaalinen irtiotto. Se oli mahtavaa. Ensi kerralla uudestaan!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti